Bathmate

Tämän sivuston ideana on antaa vinkkejä asioista ja konsepteista, jotka toimivat oikeassa elämässä, kun päätät kokeilla niitä itse. Asia, josta sivuston ylläpitäjänä itse yllätyin vuonna 2015 oli se, että erittäin varmana humpuukina pidetyt penispumput oikeasti kasvattavat alakertaasi suuremmaksi, jos näin vain haluat. Oma kaverini, joka mielellään jakaa kaiken elämästään – myös näistä asioista – kertoi, että on saanut niin merkittäviä tuloksia, että on joutunut vaihtamaan isompiin kondomeihin. Kieltämättä yllätyin joten perehdyin asiaan myös videoiden muodossa, jotka eivät videon henkilön selvästä asiantuntijuudesta ja selvästi aidon kokemuksen pohjalta kertomasta tiedostaan johtuen voinut olla huijausta (alla yksi esimerkki). 1 + 1 alkoi itselleni riittää todisteeksi. Jos eivät perinteiset ilmalla toimivat penispumput toimi, niin ainakin vedellä toimiva Bathmate näemmä todistettavasti toimii. Valmistaja Hydromax antaa tuotteelleen vielä 60 pv täyden rahat takaisin -lupauksen eikä firma voisi olla yli 10 vuoden jälkeen enää pystyssä, jos vehje ei oikeasti toimisi. Päätin lopulta tilata itselleni pumpun myös. Voin sanoa, että ensimmäiset kerrat sitä käyttäessä olo ja ajatukset olivat osastoa “mitä hittoa mä olen päätynyt tekemään..” mutta kuten todisteet viittaavat, laite oikeasti toimii. Jos aihe kiinnostaa sinua ja haluat “kasvaa” eikä oma saarnani vielä riittänyt, alla vielä mainitsemani videolla nähneeni miehen video aiheesta:

 

Jos olet tosiaan kiinnostunut kasvamaan, Bathmaten valmistajan virallisen sivuston löydät täältä tai klikkaamalla kuvaa alla: